Ala-asteen alkua

Hyppäsin useamman vuoden asioiden edelle joten peruutetaan vähän. Pienellä kylällä on helppo joutua silmätikuksi ja minä olin yksi niistä jotka valittiin. Toki olen aina ollut erikoinen joten olin helppoakin helpompi maali minkä lisäksi olin pitkä. Olin lähes aina etummaisena kun opettajat laittoivat oman luokan pituusjärjestykseen ja pidempi kuin osa ylemmillä luokilla olevista.

Eikä se helppoa ollut olla isosiskonkaan kanssa aina samalla luokalla ja se tapahtui joka toinen vuosi mutta en nyt sitä voisi erityisen traumaattiseksikaan sanoa, joskus isosiskosta sai turvaa kun kiusaus oli pahimmillaan mutta tiedän että se pahensi isosiskon tilannetta.

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

Yksinäinen yksinäisten joukossa

Yhdessä vaiheessa aloin saada ystäviä koulussa. Ei ollut väliä vaikka hekin olivat koulukiusattuja ja yhdessä meitä sitten haukuttiin lesboiksi ja kaikkea muuta mukavaa. Oltiin kiusattuja mutta oltiin sentään yhdessä kiusattuja, meillä oli toisemme.

Rinnakkalaisluokkalaisen Jennin muistan hyvin. Jennillä oli violetit hiukset, tämä oli hyvin ujo ja valitsi saman valinnaisen kuin minä.

Loppujen lopuksi Jenni tappoi itsensä. Koko koulu muuttui ja vaikutti murtuneelta jonkin aikaa. Kiusaajat pyytelivät anteeksi kiusatuilta ja kaikki kaveripiirissä saivat anteeksipyynnön jopa pahimmilta kiusaajilta.

Itse en saanut edes yhtään anteeksipyyntöä.

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

Koulun alku

Koulusta saa hyvän kuvan ennen kuin sinne menee. Saat ystäviä, opit uusia asioita sun muuta. Mutta kukaan ei valmista sinua siihen jos asiat eivät menekään mallikkaasti. Kukaan ei kerro mitä tehdä jos kiusaaminen alkaa jo koulumatkalla etkä edes ehdi ajoissa kouluun kun juokset isompia lapsia metsään piiloon.

Oppiminen oli edelleenkin kivaa mutta välitunnit opettivat sen että suurin osa ihmisistä ei ole. Ei ainakaan koulussa ja harvemmin niihin olen töissäkään törmännyt mutta se on kokonaan toinen tarina.

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

Oppimisen iloa

Oppiminen oli ihanaa ja on se vieläkin. Lapsena siinä vain oli jotain taianomaista kun jokainen asia oli uutta numeroista kirjaimiin! Nykyisin oppiminen on enemmän jo valmiiksi opitun syventämistä, mielenkiintoista tietenkin sekin mutta siinä ei ole sellaista samanlaista löytämisen riemua ja suunnatonta ihmetystä mitä pienen lapsen oppimisessa on. Kun olin opetellut lukemaan ja laskemaan kotona, kiitos sen että isosiskoni oli aloittanut koulun vuotta aiemmin, en malttanut odottaa että pääsisin kouluun!

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

Kerhossa

Lapsena olin seurakunnan kerhossa. Ei se maailman pahin paikka ollut vaikka sielläkin alkoi jo kiusaaminen mutta löysin sieltä yhden tytön joka jätettiin myös ulkopuoliseksi. Joskus kaksi yksinäistä sielua löytää toisensa ja elämä on hetken aikaa vähän miellyttävämpää.

Olin kerhossa silloin kun isä kuoli ja muistan kun hoitajat kysyivät asiasta. Ilmeisesti minun olisi pitänyt olla surullinen asiasta mutta ei siinä iässä osaa selittää että ei muista oikein isästään muuta kuin tupakan ja makkaran hajun asunnossa ja kerran yhden auton pihalla, oliko se viininpunainen?

Lisäksi joskus itku helpottaa mutta asioiden itkeminen loputtomiin muuttuu lopulta niiden märehtimiseksi jolloin itku muttuu helpotuksesta masennuksen ylläpitäjäksi. En enää jaksa itkeä menneisyyttä koska kyyneleet eivät tule koskaan huuhtomaan sitä pois. Toisaalta, ei sen murehtiminenkaan auta koska silloin ei katso eteensä kun ajatukset katselevat koko ajan taaksepäin ja saatat menettää elämäsi tilaisuuden jos et katso eteesi oikealla hetkellä.

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

Isä joka ei ollut ja isä joka oli

Isäni kuoli kun olin kuusi. Tapaamisoikeus oli mennyt jo aikaa sitten, muistanko isästä enää edes mitään? Ehkä tupakan ja makkaran tuoksun mutta oliko sekin vain harhaa? Tarinoita kerrotaan enkä muista niitä asioita, valokuvatkaan eivät tunnu tutuilta. Oliko se isän auto joka seisoi pihassa sinä päivänä vai muistanko sitä päivää edes enää?

Isänä oleminen ei vaadi verta, se vaatii tunnetta. Minulla oli isä ja on yhä edelleen, välien voi sanoa lämmenneen tässä vuosien varrella entisestään. On meillä ollut ylä- ja alamäet mutta se nyt on hyvin luonnollista. Isä on se joka huolehtii sinusta kun olet lapsi ja se joka muistaa sinut vielä silloinkin kun olet lentänyt pois pesästä, vaikka olisitkin vähän oudompi lintu.

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

Ensimmäinen äiti

Ensimmäinen muisto äidistä on erikoinen, en tiedä mihin ajanjaksoon se sijoittuu joten en voi olla täysin varma onko se ensimmäinen, ehkä on ehkä ei?

Olin löytänyt puolikkaan lasipallon pihalta, se oli karulla tavalla kaunis ja mielenkiintoinen. Laitoin sen sukan sisään, sukka oli muistaakseni musta. Lähdin viemään aarretta huoneeseen, oliko minulla silloin jo yhteinen huone siskon kanssa? En enää muista.

Äiti huomasi minut portaissa, kysyi mitä sukassa oli. En syystä tai toisesta halunnut kertoa, syykin on unohtunut mutta ei sitä olisi mikään tarve ollut piilotella? Vai pelkäsinkö että se otettaisiin pois? Aikamoinen tuholainen olin pienenä mutta se on toinen tarina.

Rupesimme kiistelemään äidin kanssa sukasta, äiti sai sen minulta lopulta ja muksautti minua sillä päähän saman tien katsomatta mitä sisällä oli. Terävä kulma varmaan osui, seuraava muistikuvani on kun äiti vie minua suihkuun, veri valuu päästäni ja sekoittuu veteen värjäten suihkun lattian punaiseksi.

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

Hataria muistoja

Lapsuudesta on vaikea tietää mitä milloinkin tapahtui. Milloin odotin kakkua kun isäpuolen äiti tuli kaakkua tarjoamaan ja sainkin sitten ruisleipää? Milloin tuli leikittyä hippaa serkusten kesken niin että jalka raapaisi mustaherukkapensaan puista kehikkoa ja siitä on yhä arpi tallella?

Jossain vaiheessa kirjoitin ystävälle rakkauskirjeitä, piti hankkia 13 lasta ja punainen amerikanrauta. Olinko jo koulussa vai opettelinko vasta lukemaan ja kirjoittamaan, olin ilmeisesti vuotta vanhemman isosiskon aapisen avulla opetellut, laskeakin taisin osata ennen kuin kouluun menin?

Nyt nuo muistot ovat kuitenkin vain sekavia, hataria palasia jotka haalistuvat aikaa myöten yhä enemmän ja enemmän kunnes lopulta unohtuvat kokonaan.

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

Ensiaskeleita

Kaksi ensimmäistä varmaa muistoani ovat negatiivisia, kai ne pysyy paremmin päässä. Asuttiin vielä kaupungissa eli olin alle neljän vanha, sen tarkemmin en osaa sanoa. Toisessa tapauksessa minulla on ilmapallo, heliumilla täytetty oranssi perhonen. Nykytiedon valossa veikkaisin kopiota monarkkiperhosesta. Minulle oltiin kovasti painotettu ettei palloa saa hukata mutta enkös minä halunnut mennä näyttämään sitä naapurissa asuvalle tytölle. Lopputuloksen voikin sitten arvata, viimeisin muisto perhosesta on se kun se lentää taivaalle ja minä jään voimattomana ja murheen murtamana katsomaan sen perään.

Toinen tapaus oli kun leikittiin pihalla edellä mainitun tytön kanssa. Isosisko oli kanssa mukana, en muista mitä tehtiin mutta avojaloin olin ainakin minä sillä lopputuloksena olikin sitten lasinsiru jalkapohjaan – sen verran muistan että kaverin isosisko sen otti pois. Kaverin nimikin on jo aikaa sitten unohtunut, yksi niitä pihan lapsia joiden kanssa vissiin hengattiin.

Äiti kertoi aina tarinaa siitä kuinka oltiin hiekkalaatikolla kiistelty naapuruston lasten kanssa, kaikki muut olivat uhitelleet että ”meidän iskä tulee” mutta me oltiin isosiskon kanssa oltu yhtä mieltä siitä että mummo tulee auttamaan. Mummo oli leikissä mukana ja kävi pyörähtämässä ovella. Mummon muistan lapsuudesta suurikokoisena ja sinitukkaisena, vasta elämänsä loppuvaiheessa mummo oli pienikokoinen ja valkotukkainen, minulle hän on aina lempeä sinihiuksinen mummi jolla oli suuri syli.

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti