Onnukka Outolintu – Oudon tytön tarina

Mummon letut olivat maailman parhaita. Vaikka mummo opetti minuakin niitä paistamaan, ei mikään itse paistamani voittanut koskaan alkuperäisiä. Ja aina kun lähdettiin isovanhempien luokse oli varmaa, että perillä odotti ruoka ja jälkkäriksi oli lähes poikkeuksetta lettuja.

Jaoin mummon kanssa rakkauden ruokaan ja intoon kokeilla uusia asioita pienestä pitäen. Paistoin ensimmäiset lettuni keittiössä tuolilla seisten, sillä olin liian pieni ylettymään muuten turvallisesti hellalle. Mummon valvovan silmän alla tietysti. Taikinankin mummo opetti tekemään käsituntumalla ilman sen suurempia mittaamisia, sillä vain se takasi oikeasti hyvät letut. Syytä tähän mummo ei koskaan paljastanut, mutta tiesikö hän itsekään lettutaikinan kemian salaisuuksia sen tarkemmin vai puhuiko vain kokemuksesta.

Kun itse opin myöhemmin että jauhojen tuoreus vaikuttaa siihen paljonko niitä voidaan taikinaan laittaa, oli mummo jo siirtynyt ajasta iäisyyteen, enkä koskaan voinut sitä häneltä kysyä. Paljon muutakin jäi kysymättä, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin. Mutta muistot mummosta häärimässä kerrostalon keittiöstä jonka ikkunat avautuivat kohti Käpylän puutaloja ovat sellaisia, joita vaalin aina. Usein nukuin vielä keittiössä olevalla sängyllä, joten ensimmäinen asia jonka aamulla herätessäni näin olikin usein mummo tekemässä aamiaista, johon kuuluivat aina hetki sitten paistetut patongit. Vaikka osaan leipoa kohtuu hyviä patonkeja itsekin, vievät kaupan esipaistetut patongit minut aina muistoissa lapsuuteen mummon ja vaarin keittiöön.

Mummon ja vaarin keittiössä ei oikeastaan ollut rajoituksia, vaan sain kokkailla siellä mummon kanssa mitä ikinä halusinkaan. Monet muistot liittyvätkin ruokaan, oli kyse sitten Stockan herkussa käymisestä tai paikallisen kaupan liha- ja kalatiskin tutkimisesta. Mustapekan hyllyvalikoima päihitti kotiseudun kaupat mennen tullen ja sieltä ostin ensimmäistä kertaa puna-ahventa tehdessäni mummon kanssa ranskalaista kalakeittoa. Vaarilta sain kehuja että oli parasta kalakeittoa mitä hän on ikinä eläessään syönyt koska siinä ei ollut liikaa perunoita!

Myös mummon maustehylly oli todellinen aarreaitta. Mummon luona testasinkin ensimmäistä kertaa monia mausteita, kuten piri piri -kastiketta. Mummo varoitti sen olevan tulista, mutta antoi silti vapaasti kokeilla. Taisi sitä hieman lorahtaa liikaa ensimmäisellä kerralla, mutta sain ruuasta silti syömäkelpoista. Tai sitten söin sen kiukulla kun en halunnut heittää ruokaa roskiin – tässä kohtaa muistikuvat ovat hieman hataralla pohjalla.

Mummo opetti minut myös rakastamaan kirjoja, mutta se onkin sitten jo toinen tarina. Itkettää jo tätäkin kirjoittaessa, osittain sen vuoksi että muistot ovat niin rakkaita, osittain sen vuoksi että en enää koskaan tule kuulemaan puhelimesta sanoja “No mummi täällä hei!”.

Irwinin Sepalus auki -kappale tuo aina lapsuusmuistot mieleen. Viiden vanhana ilmeisesti isän perintönä saatu Irwinin kasetti oli kovassa käytössä ja Irwinin laulun sanoitusten takia tuli välillä sanomista, mutta ei sitä haluttu poiskaan ottaa – isältä kun ei meille tytöille paljon tavaraa perintönä tullut. Kasetti on tainnut kadota matkan varrella jonnekin, mutta metallinen, koristeltu pieni muki on edelleen kirjahyllyssä.

Joidenkin kappaleiden, kuten Terveisiä perseestä, kohdalla jopa viisivuotias käsitti, miksi laulu ei ollut kaikkein sopivinta kuunneltavaa. Mutta kun Sepalus auki kiellettiin, heräsi uteliaisuus. Mitä pahaa siinä laulussa oikein oli? Toki siinä lauletaan pippeli esillä vesillä olemisesta, mutta eihän alastomuudessa veden äärellä nyt mitään väärää ole? Toki esimerkiksi suomalainen saunakulttuuri oli tässä vaiheessa tehnyt alastomuudesta mielestäni normaalin asian ja tästä todisteena minusta on runsaasti erilaisia nakukuvia ihan ulkonakin, koska pihamme oli suhteellisen eristyksissä naapureihin nähden.

Totta kai asia piti sitten selvittää ja jossain vaiheessa selvisi se, miksi laulua pidettiin niin härskinä. Mutta pieni lapsi ei osannut ajatella, että teltan hirveä vipinä tarkoitti naimista – teltassahan nyt voi tehdä kaikkea kivaa, ei se ole pienen lapsen mielestä pelkästään nukkumiseen tarkoitettu paikka. Mutta jos kappaletta ei olisi kielletty, olisi se todennäköisesti jäänyt paljon vähemmälle kuuntelulle, koska se ei kuitenkaan edusta Irwinin kappaleiden parhaimmistoa.

Kun Leevi and the Leavings alkoi soida talossamme enemmänkin vuonna 1997 julkaistun Keskiviikko… 40 ensimmäistä hittiä -kokoelman myötä, oli minulla ikää jo tuplasti enemmän ja tiesin tasan tarkkaan, mitä niissä lauluissa lauletaan. Rakas pikkusiskoni puolestaan kertoi minulle aikuisena, kuinka hän oli autuaan tietämättömänä lauleskellut kyseisiä kappaleita muun muassa torilla kauppareissua tehtäessä. Tässä vaiheessa pikkusiskolla on ollut ikää suunnilleen saman verran kuin minulla silloin, kun sain Irwinin kasetin.

Kielletty hedelmä kiehtoo pieniä lapsia silloinkin, kun heillä ei ole aavistustakaan siitä, mistä oikein on kyse. Aivan kuten haluamme lapsena kovasti kasvaa aikuisiksi, jotta saisimme tehdä ihan mitä haluamme – kunnes sitten aikuisena tajuamme, että ei se aikuisena oleminen ole lähellekään niin kivaa.

En ole aivan varma, milloin toistuvat painajaiset alkoivat, mutta olin kuitenkin hyvin pieni, sillä muistan minulla olleen painajaisia jo ala-asteella. Ne kuitenkin jatkuivat pitkälle yläasteelle asti.

Näin toistuvaa painajaista rastafariufoista. En tiedä, mistä rastat ufoille tulivat, mutta kahdelle muulle pääpiirteelle olen onnistunut paikallistamaan lähteen. Niiden kehon muoto on otettu perinteisistä ”harmaista”, joka on tyypillisin alientyyppi. Olen saattanut bongata ne esimerkiksi jostain Roswell-dokumentista ja tiedän X-Files sarjan vahvistaneen niiden karmivuutta, vaikka näinkin ensimmäiset painajaiset ennen kuin X-Files sarja edes alkoi. X-Filesilla oli kuitenkin niin voimakas vaikutus tähän, että luulin pitkään vaikutteiden tulleen puhtaasti sieltä, kunnes tajusin sarjan alkaneen Suomessa vasta vuonna 1995.

Kolmas piirre ufoissa oli E.T:n iho. Tämä tulee elokuvaa todennäköisemmin lelusta, joka meillä oli lapsena, sillä omistimme E.T-figuurin. Muistan isosiskoni aikoinaan piirtäneen minulle kuvaukseni perusteella hyvin osuvan luonnoksen näistä rastafariufoista.

Itse painajainen koostui siitä, että heräsin omasta sängystäni ja asuntomme oli täynnä näitä ufoja. Siis kirjaimellisesti niin täynnä, että kuljin huoneesta toiseen hyppien näiden ufojen muodostaman maton päällä crowd surfing -tyyliin. Ensimmäisenä menin isosiskoni huoneeseen, joka oli omaani vastapäätä. Löysin siskoni makaamassa vuoteessaan ilman päätä, vain verilammikko pään tilalla. Isosiskoni huoneesta kiiruhdin alakertaan, liukuen portaiden kaidetta pitkin päästäkseni vanhempieni makuuhuoneeseen, josta löysin äitini ja isäpuoleni ilman päätä. Sieltä viereiseen huoneeseen nuorimman pikkusiskoni luo, jossa minua odotti sama näky. Sitten pääsin lopulta alakerran toiselle puolelle vanhemman pikkusiskoni huoneeseen, josta löysin hänet samassa tilassa. Uni päättyi aina tähän.

Muistan nähneeni painajaista toistuvasti vuosia ja se alkoi lieventyä vasta aikuisiällä. Painajaisten lisäksi saatoin pimeässä pelätä rastafariufon seisovan jossain huoneen nurkassa, odottaen. Tähän auttoi lapsen logiikka, kun käärin itseni peittoon niin, että minulle jäi vain pieni rako hengittämistä varten, olin turvassa.

Hyppäsin useamman vuoden asioiden edelle joten peruutetaan vähän. Pienellä kylällä on helppo joutua silmätikuksi ja minä olin yksi niistä jotka valittiin. Toki olen aina ollut erikoinen joten olin helppoakin helpompi maali minkä lisäksi olin pitkä. Olin lähes aina etummaisena kun opettajat laittoivat oman luokan pituusjärjestykseen ja pidempi kuin osa ylemmillä luokilla olevista.

Eikä se helppoa ollut olla isosiskonkaan kanssa aina samalla luokalla ja se tapahtui joka toinen vuosi mutta en nyt sitä voisi erityisen traumaattiseksikaan sanoa, joskus isosiskosta sai turvaa kun kiusaus oli pahimmillaan mutta tiedän että se pahensi isosiskon tilannetta.

Yhdessä vaiheessa aloin saada ystäviä koulussa. Ei ollut väliä vaikka hekin olivat koulukiusattuja ja yhdessä meitä sitten haukuttiin lesboiksi ja kaikkea muuta mukavaa. Oltiin kiusattuja mutta oltiin sentään yhdessä kiusattuja, meillä oli toisemme.

Rinnakkalaisluokkalaisen tytön muistan hyvin. Tytöllä oli violetit hiukset, tämä oli hyvin ujo ja valitsi saman valinnaisen kuin minä.

Loppujen lopuksi tyttö tappoi itsensä. Koko koulu muuttui ja vaikutti murtuneelta jonkin aikaa. Kiusaajat pyytelivät anteeksi kiusatuilta ja kaikki kaveripiirissä saivat anteeksipyynnön jopa pahimmilta kiusaajilta.

Itse en saanut edes yhtään anteeksipyyntöä.

Koulusta saa hyvän kuvan ennen kuin sinne menee. Saat ystäviä, opit uusia asioita sun muuta. Mutta kukaan ei valmista sinua siihen jos asiat eivät menekään mallikkaasti. Kukaan ei kerro mitä tehdä jos kiusaaminen alkaa jo koulumatkalla etkä edes ehdi ajoissa kouluun kun juokset isompia lapsia metsään piiloon.

Oppiminen oli edelleenkin kivaa mutta välitunnit opettivat sen että suurin osa ihmisistä ei ole. Ei ainakaan koulussa ja harvemmin niihin olen töissäkään törmännyt mutta se on kokonaan toinen tarina.

Oppiminen oli ihanaa ja on se vieläkin. Lapsena siinä vain oli jotain taianomaista kun jokainen asia oli uutta numeroista kirjaimiin! Nykyisin oppiminen on enemmän jo valmiiksi opitun syventämistä, mielenkiintoista tietenkin sekin mutta siinä ei ole sellaista samanlaista löytämisen riemua ja suunnatonta ihmetystä mitä pienen lapsen oppimisessa on. Kun olin opetellut lukemaan ja laskemaan kotona, kiitos sen että isosiskoni oli aloittanut koulun vuotta aiemmin, en malttanut odottaa että pääsisin kouluun!

Lapsena olin seurakunnan kerhossa. Ei se maailman pahin paikka ollut vaikka sielläkin alkoi jo kiusaaminen mutta löysin sieltä yhden tytön joka jätettiin myös ulkopuoliseksi. Joskus kaksi yksinäistä sielua löytää toisensa ja elämä on hetken aikaa vähän miellyttävämpää.

Olin kerhossa silloin kun isä kuoli ja muistan kun hoitajat kysyivät asiasta. Ilmeisesti minun olisi pitänyt olla surullinen asiasta mutta ei siinä iässä osaa selittää että ei muista oikein isästään muuta kuin tupakan ja makkaran hajun asunnossa ja kerran yhden auton pihalla, oliko se viininpunainen?

Lisäksi joskus itku helpottaa mutta asioiden itkeminen loputtomiin muuttuu lopulta niiden märehtimiseksi jolloin itku muttuu helpotuksesta masennuksen ylläpitäjäksi. En enää jaksa itkeä menneisyyttä koska kyyneleet eivät tule koskaan huuhtomaan sitä pois. Toisaalta, ei sen murehtiminenkaan auta koska silloin ei katso eteensä kun ajatukset katselevat koko ajan taaksepäin ja saatat menettää elämäsi tilaisuuden jos et katso eteesi oikealla hetkellä.

Isäni kuoli kun olin kuusi. Tapaamisoikeus oli mennyt jo aikaa sitten, muistanko isästä enää edes mitään? Ehkä tupakan ja makkaran tuoksun mutta oliko sekin vain harhaa? Tarinoita kerrotaan enkä muista niitä asioita, valokuvatkaan eivät tunnu tutuilta. Oliko se isän auto joka seisoi pihassa sinä päivänä vai muistanko sitä päivää edes enää?

Isänä oleminen ei vaadi verta, se vaatii tunnetta. Minulla oli isä ja on yhä edelleen, välien voi sanoa lämmenneen tässä vuosien varrella entisestään. On meillä ollut ylä- ja alamäet mutta se nyt on hyvin luonnollista. Isä on se joka huolehtii sinusta kun olet lapsi ja se joka muistaa sinut vielä silloinkin kun olet lentänyt pois pesästä, vaikka olisitkin vähän oudompi lintu.

Ensimmäinen muisto äidistä on erikoinen, en tiedä mihin ajanjaksoon se sijoittuu joten en voi olla täysin varma onko se ensimmäinen, ehkä on ehkä ei?

Olin löytänyt puolikkaan lasipallon pihalta, se oli karulla tavalla kaunis ja mielenkiintoinen. Laitoin sen sukan sisään, sukka oli muistaakseni musta. Lähdin viemään aarretta huoneeseen, oliko minulla silloin jo yhteinen huone siskon kanssa? En enää muista.

Äiti huomasi minut portaissa, kysyi mitä sukassa oli. En syystä tai toisesta halunnut kertoa, syykin on unohtunut mutta ei sitä olisi mikään tarve ollut piilotella? Vai pelkäsinkö että se otettaisiin pois? Aikamoinen tuholainen olin pienenä mutta se on toinen tarina.

Rupesimme kiistelemään äidin kanssa sukasta, äiti sai sen minulta lopulta ja muksautti minua sillä päähän saman tien katsomatta mitä sisällä oli. Terävä kulma varmaan osui, seuraava muistikuvani on kun äiti vie minua suihkuun, veri valuu päästäni ja sekoittuu veteen värjäten suihkun lattian punaiseksi.